online-shop   forum  



  

Juotikas

 

 Juotikkaat eivät ehkä ensisilmäyksellä vaikuta nykyaikaiseen lääketieteeseen sopivilta mutta ne ovat vakiinnuttaneet uudelleen paikkansa nykyaikaisen terveydenhuollon luonnollisena osana.

 

egelStock Aina siitä lähtien, kun ihmiset ensimmäisen kerran alkoivat harjoittaa parantamisen taitoa, on verijuotikkailla (Hirudo medicinalis) ollut siinä lähestulkoon muuttumaton ja tärkeä rooli. Juotikkaiden parantavien ominaisuuksien uskotaan auttavan myös eläimiä. Mainittakoon, että saksankielinen sana juotikkaalle, Egel, juontuu kreikan sanasta echis, joka tarkoittaa "pientä käärmettä". On jopa ehdotettu, että Asklepioksen sauvassa kuvattu käärme onkin itse asiassa juotikas. Oli tuo totta tai ei, verijuotikas on ollut tunnettu parantavista voimistaan jo hyvin kauan. Esimerkiksi muinaisten germaanisten kansojen parissa sanaa "leech" (juotikas) käytettiin lähestulkoon samassa merkityksessä kuin sanaa "parantaja". Ayurveda-terveydenhoitojärjestelmän intialainen jumala Dhanvantari pitää yhdessä neljästä kädestään juotikasta. Keskiajan Englannissa parantajia kutsuttiin nimellä ”leecher”.

 

 Noin 100 vuoden pakotetun tauon jälkeen, joka kesti aina vuoteen 1975 asti (ei ainoastaan edellisellä vuosisadalla tunnetuksi tulleen liikakäytön eli vampirismin takia, vaan myös ajalle tyypillisen tiedonpuutteen ja ennakkoluulojen takia), juotikkaille on taas myönnetty ”lupa harjoittaa lääketiedettä” parantajina ja elävinä apteekkeina.

 

 Rekonstruktiivinen plastiikkakirurgia löysi nämä herkät verenimijät uudelleen 1980-luvulla, kun nuoren pojan irtirepeytynyt korva pystyttiin istuttamaan onnistuneesti vasta, kun hoidossa käytettiin verijuotikkaita. Tämän jälkeen juotikkaat ovat nousseet uuteen kukoistukseen terveydenhoidossa. Nykyaikainen biokemia on löytänyt juotikkaiden syljestä niin monia vaikuttavia lääkeaineita ja mekanismeja, että juotikkaiden parantavaa vaikutusta koskevat aiemmat epäilyt ovat kutakuinkin kadonneet. Lisäksi ajatus siitä, että verijuotikkaiden käyttö on vain keskiaikaista harhauskoisuutta, on siirretty vanhentuneiden taikauskojen joukkoon. Asiantuntijat ovat jopa verranneet hirudiinin ja muiden verijuotikkaiden syljessä esiintyvien lääkeaineiden merkittävyyttä penisilliiniin, vaikka niiden vaikutukset ovatkin luonnollisesti täysin erilaiset.

 

 Nämä verta imevät eläimet ovat joutuneet kärsimään ennakkoluuloista kauan. Tämä on täysin ymmärrettävää, jos et ole tutustunut niihin lähemmin; juotikkaat eivät kuitenkaan vastaa sitä negatiivista kuvaa, joka niistä on tähän asti vallinnut. Niiden maine ei voisi olla huonompi. Ikävä kyllä ne eivät ole kuuluisia ainoastaan parantavista voimistaan, vaan ne on leimattu myös pahamaineisiksi verenimijöiksi. Ihmiskriteerein mitattuna ne elävät kuitenkin hyvin mukiinmenevää elämää.

 

  • Ne eivät sorru ylensyöntiin. Yksi ateria elättää niitä 1-2 vuotta. (Kuka meistä voi väittää samaa?)
  • Ne elävät ainoastaan puhtaassa vedessä.
  • Ne ovat kauniita katsella. Niiden selässä olevat kuviot ovat poikkeuksellisia ja niiden elegantti uintityyli muistuttaa delfiinien uintia.
  • Niiden purema ei itse asiassa satu kovinkaan paljon. Oikeastaan se aiheuttaa ainoastaan lievää ärsytystä.
  • Ne puhdistavat tekemänsä tähdenmuotoiset haavat.
  • Niiden sylkirauhaset eivät sisällä taudinaiheuttajia.

 Ennakkoluulot eivät selvästikään ole niiden 450 miljoonan vuoden pituisen historian (tuolloin niiden jäljet katoavat) aikana pystyneet estämään juotikkaita uudistumasta jatkuvasti ja kehittämästä aina parempia parantavia ominaisuuksia. Samoja ominaisuuksia, jotka hyödyttävät niiden saalistuksen kohteita: nisäkkäitä – mukaan lukien meitä itseämme!